Suomen ulkomaankaupan edistämisen asialla.

Suomen Ulkomaankaupan Edistämisrahaston säätiö

on perustettu jo vuonna 1952 ja sen tarkoituksena on edistää, tukea ja kehittää Suomen ulkomaankauppaa. Olemme viime vuosina tukeneet muun muassa seuraavia tutkimuksia:

SUE:n tavoitteet

Pyrimme myötävaikuttamaan erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten kansainvälistymiseen ja Suomen taloudellisten ulkosuhteiden edistämiseen.

Kansainvälistyvä Suomi

Suomen Ulkomaankaupan Edistämisrahaston säätiö on perustettu jo vuonna 1952 ja sen tarkoituksena on edistää, tukea ja kehittää Suomen ulkomaankauppaa. Säätiön asioita hoitaa hallitus, jonka jäsenet edustavat seuraavia organisaatioita: Ulkoministeriö, Työ- ja elinkeinoministeriö, Business Finland, Elinkeinoelämän keskusliitto, Suomen Yrittäjät ja Keskuskauppakamari.

Tuettuja tutkimuksia

Tuemme toimialakohtaisia markkina-analyysejä, jotka sisältävät liiketoimintamahdollisuuksia, tulevaisuuden kehityssuuntia sekä eri maita käsitteleviä katsauksia.

Teemme myös yhteistyötä useiden suomalaisten yliopistojen kanssa tukemalla opiskelijoiden ja tutkijoiden tutkimuksia liittyen Suomen ulkomaankaupan edistämiseen.

Kriteerit tuettavien tutkimusten osalta:

  1. Tutkimussuunnitelman korkea laatu ja ambitiotaso
  2. Tutkimus liittyy jonkin Suomen alueen yritysten kansainvälistymiseen tai vientiin
  3. Tutkimus liittyy Suomen elinkeinoelämän kansainvälistymiseen tai vientiin
  4. Tutkimus tehdään yritysyhteistyössä jonkun tai joidenkin yritysten kanssa
  5. Tutkimuksen tulokset esitellään yritystilaisuudessa ja/tai jossain mediassa

TULEVA-hanke: Suomalaisyritykset tulevaisuuden edelläkävijöinä muuttuvassa liiketoimintaympäristössä.

Megatrendien sekä äkillisten disruptioiden aiheuttamia muutospaineita suomalaisyritysten kansainväliselle liiketoiminnalle.

Anna Karhu ja Eini Haaja, Pan-Eurooppa Instituutti, Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Avaa loppuraportointi

Study: “As a Woman, you definitely need to be damn tough” – experiences of female entrepreneurs in Finland’s new venture landscape.

Finland is known for its commitment to gender equality, and therefore, this research aims to address a research gap by examining the experiences of female entrepreneurs in Finland.

Anniina Aapro
Avaa tutkimus

Study: The Blue Ocean Strategy for managing challenges related to export marketing and market segmentation faced by Finnish export-oriented SMEs.

The findings of the study reveal common challenges that SMEs in Finland face in their efforts to export marketing and segment their foreign markets, and contribute to the discussion on strategic management in small and medium-sized enterprises.

Shariful Chowdhary
Avaa tutkimus
Katso kaikki tutkimukset